Muista Alt-teksitit

Portugali, Ranska, Saksa, Unkari

Jalkapallon EM-kisojen lohko F:

Muista Alt-teksitit

Portugali:

Portugali lähtee kisoihin hallitsevana mestarina. Kesällä 2016 se oli alkulohkossaan vasta kolmas, mutta eteni pudotuspeleissä rimaa hipoen: milloin jatko-ottelussa, milloin rangaistuspotkukilpailussa.


 Mestaruuskin irtosi minuutin 109 maalilla.

Siirry eteenpäin napauttamalla reunoja

Muista Alt-teksitit

Joukkueen supertähti on tuttu mies. Cristiano Ronaldo on enää kuuden maalin päässä maajoukkuejalkapallon kaikkien aikojen maalintekotilaston ykköspaikasta.

Muista Alt-teksitit

On Portugali silti paljon muutakin. Joukkueessa on paljon nuoria tähtipelaajia, kuten hyökkääjä João Felix ja keskikentän Bruno Fernandes.


Puolustaja Ruben Dias oli tämän kauden sensaatioita Manchester Cityssä.

Seuraa heitä:

Muista Alt-teksitit

Fernando Santosin alaisuudessa Portugali on voittanut Euroopan mestaruuden lisäksi Kansojen liigan mestaruuden ja sijoittunut Maanosaliittojen cupissa kolmanneksi.


Santosin joukkueet ovat aina edenneet arvokisoissa vähintään 16 parhaan joukkoon.

Portugalia ei kannata koskaan laskea ulos edes mestaruustaistosta.


Aina kun yksi vahva sukupolvi alkaa lopetella uraansa, seuraava tulee tilalle. Niin on käynyt nytkin.

Muista Alt-teksitit

Menestysmahdollisuudet:

Muista Alt-teksitit

Hallitseva maailmanmestari lähtee korjaamaan viiden vuoden takaista kauneusvirhettä.


Kotikisat olivat täydelliset, kunnes Portugali murskasi unelmat finaalin jatko-ottelussa.

Ranska:

Kisojen kenties pelätyin pelaaja on Kylian Mbappé.


Tuulta nopeampi, äärettömän taitava ja edelleen vasta 22-vuotias hyökkääjä voitti juuri Ranskan pääsarjan maalikuninkuuden kolmannen kerran peräkkäin.

Didier Deschamps on valmentanut Ranskaa jo yhdeksän vuotta.


Pelaajanakin maailmanmestaruuden voittanut Deschamps on Ranskan historian ylivoimaisesti eniten voittoja napannut valmentaja.

"Meillä on Euroopan paras hyökkäys, keskikenttä ja puolustus. Meillä on loistavia pelaajia", laituri Kingsley Coman tiivisti lainkaan liioittelematta - eikä maalivahtikaan ole lainkaan hassumpi.

Muista Alt-teksitit

Menestysmahdollisuudet:

Ranskalla on muutama maailman taitavimmista yksilöistä. Sillä on ratkaisuvoimaa ja arvokisakokemusta. Sillä on tähtiä ja myöskin leveyttä. Ainoa tavoite on Euroopan-mestaruus.

Saksa

Kestomenestyjä on ollut sotkujen keskellä. Joachim Löw on valmentanut maajoukkuetta 15 vuotta, joidenkin mielestä liian pitkään. Nämä kisat ovatkin Löwin aikakauden viimeiset.

Päitä vaadittiin pölkylle jo vuonna 2018 MM-kisojen päättyessä surkeaan pettymykseen. Saksa voitti vain yhden ottelun ja jäi alkulohkossaan viimeiseksi.

Joukkuetta on pyritty nuorentamaan, mutta kaikki konkarit eivät ole kaikonneet.


Kohun alla maajoukkueen jättäneet Thomas Müller ja Mats Hummels palasivat kuvioihin kisojen alla.

Saksan kokoisesta jalkapallomaasta tulee väistämättä huippuluokan joukkue. Vaikka kaikki muu olisi keskinkertaista, maalivahti Manuel Neuer yksinään on niin poikkeuksellinen pelaaja, että Saksan aliarvioiminen olisi hölmöä.

Menestysmahdollisuudet:

"Die Mannschaft" haluaa pestä kasvonsa. Maaliskuun MM-karsintatappio Pohjois-Makedonialle sai kulmat kohoamaan, varsinkin kovatasoisen alkulohkon huomioiden. Haparoinnille ei ole varaa.

Unkari:

Unkari selviytyi lopputurnaukseen toista kertaa peräkkäin, ja myöskin toista kertaa vuoden 1972 jälkeen. Se oli vasta karsintalohkonsa neljäs, mutta pääsi mukaan voittamalla jatkokarsinnassa Bulgarian ja Islannin.

Peräti kolme avainpelaajaa tulee Leipzigista: ykkösmaalivahti Peter Gulacsi, luottopuolustaja Willi Orban ja taitava keskikenttämies Dominik Szoboszlai, jonka lisäajalla iskemä maali siivitti Unkarin lopputurnaukseen.

Adam Szalai on kuitenkin joukkueen tunnetuin pelaaja. Entinen Real Madridin mies on jo 33-vuotias ja uhkasi kerran jo lopettaa uransa, jos päävalmentaja ei vaihdu.


Valmentaja vaihtui ja nyt Szalai lähtee ehkä viimeisiin arvokisoihinsa.

Päävalmentaja Marco Rossin alaisuudessa Unkari on usein pelannut kolmen topparin linjalla.


Kisoissa mitataan sekä kanttia että luottoa pelata rohkeasti, sillä vastassa on ilkeä lista supertähtiä.

Kisojen karmaisevin arpaonni lienee tässä. Jokainen piste Unkarin pussiin olisi kovassa alkulohkossa torijuhlan arvoinen saavutus.

Menestysmahdollisuudet:

Tekijä: Matias Strozyk

Taitto: Joska Saarinen


Julkaistu:10.06.2021

Kuvat:

Getty Images


EM-kisat: Lohko F

yle.fi

Jaa sisältö / Dela innehåll

  • Kopioi linkki / Kopiera länk
  • Email
  • Kopioi linkki / Kopiera länk
  • Email