Kaikesta selvittiin ja kivaa oli!

Sopeutuminen ja peruutukset leimasivat lukuvuotta

Siirry eteenpäin napauttamalla reunoja


Opiskelija Henna Randell istuu pöydällä.

Henna Randell, 19, aloitti talonrakentajakoulutuksen viime syksynä. Hänellä on entuudestaan sisustusalan perustutkinto.

Tämä tuntuu enemmän omalta alalta ja luultavasti on helpompi saada töitä.

Rakennusalan opiskelija Niilo Rinta-Tassi

Ensimmäistä vuotta rakennusalaa opiskelevalle Niilo Rinta-Tassille, 16, alan valinta oli helppo. 

Olen rakentanut kotona kaikenlaista isän ja isoveljen kanssa.

Kurikan kampuksella on lähes 900 opiskelijaa.

Se on yksi harvoista toisen asteen oppilaitoksista, joissa ammattikoulu ja lukio toimivat samoissa tiloissa.

Kurikan kampuksen rakennus syksyllä

Ammattikoulu Sedussa ammatilliset opinnot onnistuivat lähes kokonaan lähiopetuksena.

Lukiossa oli syksyllä viikon etäjakso. Lukion kakkoset olivat etänä kaksi viikkoa ennen kevään kirjoituksia.

Korona kampuksella

Abiturientti Fiia Isoaho

Fiia Isoaholla, 19, oli paljon odotuksia abivuodelle. Korona kuitenkin tiukensi otettaan syksyllä.

Paljon piti sopeutua ja tehdä muutoksia. Kyllähän se tuntui vähän epäreilulta.

Kaksoistutkinnon tekijä Minni Pitkämö

Kampus valmistui, kun Minni Pitkämö oli ollut lukiossa puolitoista vuotta. Hän aloitti mediaopinnot vasta silloin. Lukuvuoden alkaessa Minnillä oli edessä kahden tutkinnon loppuun saattaminen.

Viimeinen vuosi oli opiskelujen helpoin.

Naulapyssyn nauloja


Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja)


Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto (sähköasentaja)

Kaksoistutkinnon tekijöiden suosikit Kurikassa

Henna Randell kantaa kattopeltiä rakennustyömaalla

Rakennusalan opintoihin hakeutuu tyttöjä harvakseltaan. Välillä Henna kokee, ettei oikein kuulu joukkoon.

Henna oli syksyllä kaksi viikkoa karanteenissa ja joutui kirimään opinnoissa.

Henna Randell

Niilo Rinta-Tassi ja Jarkko Piikkilä rakennustyömaalla

Joululoman jälkeen opintoja jatkettiin harjoitustyömaalla.

Vastuuohjaaja Jarkko Piikkilä tietää, että ensimmäinen vuosi on tärkein.

"Silloin oppilas pitää saada niin sanotusti jiiriin alan suhteen."





Timpuriksi ei tulla istumalla.

Jarkko Piikkilä

Minni Pitkämö ottaa kuvia studiossa

Minni urakoi ammattiopinnot valmiiksi 1,5 vuodessa.

"Jos olisin käynyt pelkän lukion, mulla ei olisi aavistustakaan siitä, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä."

Jos nyt pitäisi valita, valitsisin pelkän ammattikoulun.

Minni Pitkämö

Minni Pitkämön kotisivut

Minni sai ammattitutkinnon valmiiksi tammikuussa ja on aloittanut kevytyrittäjänä. Hän on tehnyt nettisivuja ja valokuvauskeikkaa.

Minni Pitkämö

Minni Pitkämö

Olen motivoitunut ja valmis työelämään.

Minni Pitkämö

Abiturientti Fiia Isoaho kokouksessa

Fiia toimi syyslukukauden opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana. Rooli tuntui erityisen vastuulliselta koronan vuoksi.

Opiskelijoiden hyvinvoinnista huolenpito oli entistä tärkeämpää.

Fiia Isoaho

Fiia Isoaho ottaa tilausta vastaan pizzeriassa

Joillakin on harrastuksia, minä käyn töissä.

Fiia Isoaho

Fiia Isoaho

Fiia Isoaho

Fiia Isoaho

Fiia Isoaho

Fiia Isoaho

Koulun ohessa Fiia työskenteli pizzeriassa ja säästi omaa kotia varten.

Fiia Isoaho

Fiia Isoaho

Niilo Rinta-Tassi kantaa kattopeltiä rakennustyömaalla

Opiskelijat saivat maistaa työelämää aidoissa olosuhteissa harjoitustyömaalla tammikuisessa lumisateessa. Kun ensimmäinen pelti nostettiin katolle, huomattiin, että se oli 11 senttiä liian pitkä. Kaikki 63 palaa piti lyhentää.

Niilo Rinta-Tassi

Eihän sitä mitään opi, jos ei tee virheitä.

Niilo Rinta-Tassi

Abiturientti Fiia Isoaho penkkareissa

Vähän harmittaa, ettei päästy penkkariajelulle eikä abiristeilylle.

Fiia Isoaho

"Riemukas ja haikea"

penkkaripäivä

Minni Pitkämön selfie kirjoituksista

YO-kirjoitukset 

Henna Randell ja Niilo Rinta-Tassi juttelevat työsalissa

Henna ja Niilo olivat tyytyväisiä työntäyteiseen vuoteen. Molemmat aikovat ahkeroida myös kesällä.

Asiakastöitä oli todella paljon ja ne hoidettiin hienosti.

Jarkko Piikkilä

vastuuohjaaja

Niilo Rinta-Tassi

Talonrakennusopiskelija Henna Randell

Aion auttaa isää saunamökin rakentamisessa.

Henna Randell

Minni Pitkämö ylioppilaslakki päässä kampuksen edessä

Työelämä kutsuu. Opintoja jatkan joskus tulevaisuudessa.

Minni on aloittanut kesäkuun alussa osa-aikatyöt markkinointitoimistossa.

Fiia Isoaho ylioppilaslakki kampuksen edessä.

Fiia muuttaa Helsinkiin. Hän viettää välivuoden ja sen jälkeen tähtäimessä on kansainvälisen politiikan opinnot yliopistossa.

Hyvä fiilis jäi. Nyt otan rennosti ja teen mitä huvittaa.

Fiia Isoaho, Minni Pitkämö,Niilo Rinta-Tassi ja Henna Randell Kurikan kampuksen edessä

Kuvaus ja editointi: Pasi Takkunen

Julkaistu: 5.6.2021

Toimittaja: Pauliina Jaakkola

Selfiet: Fiia Isoaho, Minni Pitkämö

Kurikan kampuksen vuosi

yle.fi

Jaa sisältö / Dela innehåll

  • Kopioi linkki / Kopiera länk
  • Email
  • Kopioi linkki / Kopiera länk
  • Email